Katselen juuri ikkunasta ulos, ja näyttää epäilyttävästi siltä että tuolla sataa lunta! :( tykkään kyllä talvesta, mutta nyt olisin jo ihan valmis kevääseen.

Viikko on mennyt taas kauhealla vauhdilla, koulutöitä, kokeeseen lukua ja henkilökohtaista draamaa (hah). Torstaina kävimme Oulussakin tutustumassa Taidemuseoon ja Pohjois-Pohjanmaan museoon. Ihan mielenkiintointoisia paikkoja, ensimmäisessä ehkä ei ihan minuun makuuni ollut näyttelyt ja toisessa tuli vähän kiire, eikä keretty kiertää kaikkea. Esimerkiksi eräs pienoismallikaupunki jäi ihan kokonaan tutkimatta! :(

nomoneymuchfunny%20002-normal.jpg

Eilen sain Pinky Paradiselta tilaamani piilarit! Sieltä saa aina piilareiden mukana tuollaisen veikän eläinkotelon, tällä kertaa vaalenapunaiset virtahevot ja violetit norsut :)

contact%20me-normal.jpg

Tilasin siis kahdet linssit, toiset mustat (G&G BT01 Black) ja toiset vihreät (EOS Ice Green). Alunperin tilasin erilaiset vihreät, mutta niistä oli oma voimakkuus loppu, joten vaihdoin sitten näihin kuvassa näkyviin. Vähän pieni on väriosa, mutta väri itse on todella ihana ja nämä on myös isot linssit, silmät näyttää ihan valtavilta! Mustat oli hieman pienemmät, mutta oikein kivat.

20140314_192023-normal.jpg

Mustat piilarit olikin jo eilen testissä, ja hyvin kestivät illan menot. Silmiäkään ei alkanut särkeä ollenkaan, vaikka linssit olivat lähes 12 tuntia silmissä. Lisäksi nämä eivät liikkuneet silmissä, eikä värireunat haitanneet näkyvyyttä.

nomoneymuchfunny%20072-normal.jpg

Tänään tuli pitkästä aikaa koluttua kirpputori läpi ja sieltä löytyi pari elokuvaa, Stephen King's Creepshow & The Little Shop of Horrors, ja Silent Hill 4: The Room. Saas nähdä kuin monta sydänkohtausta on tiedossa kun tämä nössö alkaa tahkoa peliä läpi ;D

nomoneymuchfunny%20065-normal.jpg

Kissatkin sai tuliaisiksi (ei tosin kirpputorilta) uuden vessan. Melkein tekisi mieli kirjoittaa kylkeen VR, kun on tuon värinen :D

nomoneymuchfunny%20041-normal.jpg

Viikonloppu jatkuu osin kouluhommien ja osin laiskottelun merkeissä. Kissoilta on tuohon jälkimmäiseen hyvä ottaa mallia...

stand-normal.jpg

Ihan ekana kuitenkin lähden katsoman ainakin yhden jaksoon eteenpäin The Stand -sarjaa. Sain vihdoin viime viikolla luettua kirjan uudelleen (edellisen kerran joskus yläasteella muistaakseni), ja nyt sitten katson tämän minisarjankin viimein, kun se kirjastosta löytyi.

Olin aiemmin ajatellut, että Tukikohta on Kingin paras kirja, mutta nyt kun uudelleen kahlasin sen läpi, niin en olekaan ihan varma. Ensimmäisen ja toisen lukukerran välillä on tullut luettua niin paljon muitakin Kingin kirjoja, että ehkä siellä sittenkin on jotain parempaa, vaikka Tukikohta on erittäin hyvä kirja! Ja esimerkiksi muutama uusin on vielä lukemattakin (on niitä vanhojakin lukematta joitain).