Eilen tuli taas käytyä vähän kuvaamassa, joskin myös hoitamassa asioita. Oli oikein lämmin auringonpaiste ja aika keväinen ilma (eli loskaa oli vaikea vältellä, ja lopulta kotiin tulin takaisin kengät märkinä). Tänään kyllä taas satoi lunta :<

lauantai%20016-normal.jpglauantai%20041-normal.jpglauantai%20044-normal.jpglauantai%20025-normal.jpglauantai%20110-normal.jpg

Kirjastosta löytyi pari elokuvaa viikonlopun viettoon. Lisäksi lainasin Edward Goreyn sarjakuvakirjan, vaikka se olikin vasta vähän aikaa sitten edellisen kerran lainassa. Täytyy vaan vielä vähän saada ihastella, suosittelen muuten tutustumaan miehen töihin!

pandango-koottu-normal.jpg

Sunnuntaihin sopii hienosti herkuttelu, joten taannoin Bliposta tulleen paketin mukana tuli myös tällainen tee-se-itse-karkki Marumete pandango. Paketista löytyy jauhopusseja ja ne sekoitetaan veden kanssa (paketin takana on japaniksi kuvalliset ohjeet, joita seuraamalla pitäisi onnistua, mutta netistä löytynee myös videoita, joilla neuvotaan). Se on siis dango-makeinen, ja mukana tulee makea soija-kastike, johon pandaa sitten dipataan. Omaltani lensi käpälä tuonne dippiin heti ;___; tein kerran ennemminkin tämmöisen, joskus vuosi sitten, joten tämähän meni jo kuin vanhalla konkarilla :DD en kehtaa edes laittaa kuvaa siitä ensimmäisestä. Tämä on oikein hauska väkertää ja on hyvää, joten ehkä joskus tulee kokeiltua vielä muitakin tee-se-itse-karkkeja.

hello%20sunshine-normal.jpg

Kevätterveisiä myös meidän Nanushkalta :3