En ole koskaan viihtynyt erityisen hyvin kotipaikkakunnallani, mutta kun menen laiturillemme katsomaan kaupunkia vähän kauempaa, alan aina hyräillä Zen Cafén Minun kaupunkini -kappaletta. Olin erittäin iloinen, kun muutama vuosi sitten muutin Lahteen. Kuitenkin tie toi takaisin tänne, ja nyt taas olen kyllästynyt näihin pieniin piireihin. Kaipaan jonnekkin muualle, ja tarkoitus on keväällä lähteä, kunhan valmistun. En tiedä minne, mutta jonnekin, eri maisemiin. Mutta eikai siitä mihinkään pääse: tämä on kuitenkin minun kaupunkini.

Ankara talvi ja hiljainen kesä
vanhojen arvojen luutunut pesä
korttelirallia, ainoa katu
tahdo ei riittää kun mitään ei satu

Ja tyhjällä tontilla ruoho ei pala
asvaltin peittämä on koko ala
pieni on loistossaan kaupunki tämä
tie joka päättyy, tai sammunut jämä

Myönnä jo itselles, et täältä pääse
et tule rikkaaksi, ehkä myös jää se
nuoruuden haave, maailma on suuri
kutsuva, kirkas ja maalattu juuri
pysyvillä väreillä

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini